Päivä 7/Day7, 27.11.2023 Kolumbian varatyöministerin ja SASK:n yhteistyökumppanien tapaaminen

Erittäin hyvää huomenta.

Eilinen päivä alkoi aamupalalla kello kuudelta, olin taasen vaihteeksi herännyt aikaisin.

Eilinen päivä oli muutenkin aivan erilainen kuin muut päivät tällä reissulla. Tai oikeastaan kaikki päivät olivat toinen toistaan erilaisempia.

En olisi ikinä uskonut vielä jokin aika sitten, että olen jossain Kolumbian varaministeriössä vieraana tai Kolumbialaisten liittojen vieraana työreformi seminaarissa, sitä ei vain milloinkaan tiedä mitä elämä tullessaan tuo eteen. Kuinkahan moni Pöytyäläinen tai edes Varsinais-Suomalainen voipi sanoa, että olin Kolumbian varatyöministerin luona kahvilla.

Tosiaan.

Aamulla kirjoittelin koneella aamupalan jälkeen ja olin aivan mahtavan iloinen siitä, että ei tarvitse lähteä tänään hotellilta minnekään. Oltaisiin kokopäivä hotellilla. Syötäisiin hotellilla, seminaarattaisiin hotellilla ja tavattaisiin hotellilla. Ei sillä, että ettei olisi kiva käydä muuallakin, päinvastoin, joskus on vain hyvä ottaa hetki vain rennommin ja sitten taas jaksaa paremmin.

Laitoimme kaikki parhaimpia päälle, olihan vähän parempi tilaisuus tulossa. Itsekin olin ottanut mukaani puvun ja valkoisen kauluspaidan.

Aamulla klo 8.50 sovimme, että olisimme kaikki alakerran sohvilla istumassa. Siitä siirryimme ulkokautta kymmenen metrin päässä olevaan oviaukkoon ja siitä sisään. ensin kuitenkin vartijan tarkastus. Katsoi laukun sisällön ja tarkasti, ettei olle metalliesineitä mukana.

Ulkona oli myös poliisi suojaamassa tilaisuutta. Aika kova vartiointi täällä, mutta onko ihme, kun ay-pomoja ja aktiiveja on salamurhattu täällä Kolumbiassa satoja ja nyt on alkamassa tilaisuus jossa käsitellään työreformiuudistusta ja sali täynnä ammattiyhdistysväkeä Reformilla on myös iso joukko vastustajia. Reformia on työntekijä myönteinen hallitus ajamassa eteenpäin ja se ei vaan ole päässyt kynnystä pidemmälle. Tämä uudistushanke kaatui elokuussa siihen, kun kokous, jossa se olisi päätetty ei ollut päätösvaltainen kuin oppositio ei saapunutkaan paikalle.

Istuimme kaikki paikalle ja kuuntelimme tulkkien välityksellä puheita, joka välittyi korvanappiimme vastaanottimen välityksellä. Vastaanotin vain välitti välillä jotain ihmeellistä tärinämusiikkia ja rätinää korvaani. Kunnes tajusin, että laitehan otti häiriötä kamerastani. 

Monia mielenkiintoisia puheenvuoroja oli. Oli puhujina varatyöministeri, senaatin jäsen, vartija, sairaanhoitaja, monia liittojen puheenjohtajia ja paljon muita.

Tietenkään en kaikkea vastaanottanut, mitä puhuttiin ja todella paljon meni ohi, mutta jälleen tuli puheenvuoroissa esiin se, kuinka totta ja tärkeää on, että uudistus menisi läpi.

Puheenvuoroissa kuului sama palo kuin aikaisemmin kun olimme kotiapulaisten luona.

Puheenvuoron pitänyt vartija kritisoi, "kun täällä vain pidetään kauniita korulauseita, eikä tehdä asioiden eteen mitään."

Läksimme vähän ennen tilaisuuden päättymistä lounaalle, kun seuraava tapaaminen koputteli jo vuoroaan kalenterissa.

Seuraavaksi tapasimme eri SASK:n yhteistyötahoja. Tapasimme UNI-Global unionin väkeä ja tapasimme myös useamman kolumbialaisten liittojen väkeä.

Tilaisuudessa kuulimme haasteet monien liittojen taholta. Monissa puheenvuoroissa tunnistin yhtäläisyyksiä suomalaisen ay-liikkeen kanssa.

 Kuitenkin täällä koko taistelu on vasta alussa, me olimme Suomessa samassa pisteessä monia kymmeniä vuosia sitten.

Petri ja Elisa pitivät myös samat esityksensä heille, mitkä he olivat pitäneet Medelliinissä, kuulija ja katsojakunta kun oli eri. He hyvin jälleen kertoivat haasteista mitä suomalaiset työntekijät tällä hetkellä kokevat.

Tämän tapaamisen jälkeen meillä piti olla hotellilla yksityistapaaminen varatyöministerin kanssa. Kuitenkin hän oli joutunut lähtemään tapaamiseen, niin hän kutsui meidät ministeriöön viideksi iltapäivällä. Saimme sittenkin lähteä ajomatkalle hotellilta pois.

Ajomatka keskustaan oli jälleen vähintään mielenkiintoinen.

Mutkaisia katuja, rallia kilpaa bussien, moottoripyörien, henkilöautojen ja muiden kulkuvälineiden, jotka siellä kilpaa uskalsivat ajaa. Ralliin liittyi mukaan useampi poliisimoottoripyörä vilkut päällä. Osa niistä ajoi erään mustan auton edellä ja osa takana. Tulkki kertoi, että suojelevat tuota autoa ja toinen auto mikä tuli poliisimoottoripyörien takana olivat hänen henkivartijansa. Ketään ei kuitenkaan tienneet ketä oli suojeltava henkilö kyseessä. Voi olla ay-pomo, voi olla ministeri tai senaatin jäsen tai joku muu, joka pelkää turvallisuutensa olevan uhattuna.

Mietin matkalla, että miksi ihmeessä ihmisillä on kiire, mutta jos ajokulttuuri johtuukin siitä, että on saanut jo vuosikymmeniä pelätä henkensä puolesta, kun on ollut pitkä sisällissota, huumesota ja paljon salamurhia ja kidnappauksia. Tulkilta eräs ryhmäläinenkin kysyi, "miksi kaikissa kulkuvälineissä, joissa matkaamme on tummennetut ikkunat". "Turvallisuuden takia" vastasi hän.

Tulkit kertoivat, että vieläkin tänäkin päivänä voi tapahtua vaikka mitä ja hän sanoi, että ei täällä mikään rauha ole vaan sotatila päällä.

Menimme erääseen korkeaan rakennukseen, ensin tietenkin turvatarkastuksiin ja valokuvan ottoon, passinkin halusivat nähdä.

Tämän jälkeen menimme 24 kerrokseen neuvottelupöydän ääreen. 

Saimme kuulla varatyömisteriltä tarkemmin työelämäreformista ja siitä, että ei sitä kuopattu olla, vaan tarkoitus on saada se vielä käsittelyyn. Varatyöministeri sanoi, että se toisi samalla laillisen oikeudentyöntekijöillä lakkoilla oikeuksiensa puolesta.

Saimme myös esittää kysymyksiä hänelle.

Päivi ojensi hänelle vielä hienon suomalaisen lautasen lahjaksi ja muistoksi käynnistämme.

Oli kyllä kiva käydä kahvilla hänen luonaan tornirakennuksessa.

Olisi siellä voinut käydä ihan tuon näköalankin takia pelkästään, mutta ihan kiva bonus tuo varatyöministeri. Huomaa pilke silmäkulmassa.

Päivän päätteeksi pidimme briiffin ja kävimme yhdessä syömässä hotellilla. Tunnelma oli ruokapöydässä rento, oli keskustelua, oli naurua ja iloa. Meistä oli tullut ryhmä ja varmaan eilisellä yhteisellä päivällä oli siinä iso asiansa ja olemme oppineet tuntemaan toisiamme nyt paremmin.

Meitä tuli päivälliselle tapaamaan vielä Unin henkilöitä tuomaan hienot lahjat.

Mehän olemme yhtä suurta perhettä, riippumatta missä päin maailmaa olet. Olemme kuitenkin liiton jäseniä, jotka vain haluavat parantaa omien rakkaittensa, naapureiden ja muiden työläisten oloja.

On ihanaa olla maailman kansalainen.

Seuraavana päivänä menemme sairaalaan vierailuun. Tätä odotan innolla, varsinkin kun itse olen hoitoalalla Suomessa.

Ei ole muuten enää monta reissupäivää jäljellä.