Päivä 8/Day 8, 28.11.2023 Sairaalavierailu ja tapaamisia terveysalojen liittojen kanssa

Huomenta heränneestä Bogotasta. Täällä on kello 5.27 aamulla, kun aloitin tätä osiota meidän matkastamme kirjoittelemaan. Jälleen tuli herättyä klo. 5.oo. Täällä on täysi hulina päällä tähän aikaa. Autoja ja ihmisiä menee joka puolella. Ihmisiä painelee töihin tai tekevät jo töitä. Mihinköhän aikaan osa jo hommat mahtaa aloittaa.

Täksi päiväksi on luvattu + 18 astetta maksimissaan ja ehkä muutama vesipisara voipi taivaalta sataa niskaan.

Muutama päivä jäljellä ja sitten tämäkin reissu on ohi. Mutta ajatellaan mieluummin näin päin, että muutama päivä on vielä jäljellä ja vielä kerkeää näkemään vaikka mitä.

Siispä eiliseen.

Eilen aloitimme yhteisen päivämme matkustamalla huonosti suunnitellulla ylisuurella tilataksilla ja matkustimme yhteen Bogotan sairaaloista.

Meidät otettiin hyvin sairaalassa vastaan ja tapasimme terveysalaliiton väkeä, lääkäreitä, johtajia ja sairaanhoitajia.

He selittivät hyvin sairaalan toimintaa, mitä osastoja ja kaikkea muuta.

Saimme myös esittää kysymyksiä. Ryhmäläiset kyselivätkin esimerkiksi: Kuinka pitkiä työviikkoja tekevät, millainen palkkaus on hoitajilla, Kuinka monta potilaspaikkaa sairaalalla on.

Terveydenhuollossa Kolumbiassa on haasteita paljon, niin kuin tässäkin sairaalassa. Ei ole hoitajien pysyvyyttä, johtuu liian pienestä palkkauksesta liian pitkistä työpäivistä. Normaali työviikko tässä sairaalassa on 45 tuntia, mutta koska palkka on 800–1000 euroa ja se ei riitä kattamaan mitenkään elämisen kustannuksia, niin monet hoitajat on pakotettu tekemään ylitöitä.

Hoitajat joutuvat kokemaan myös väkivaltaa ja seksuaalista häirintää.

Kolumbiassa yritetään parantaa uuden hallituksen avulla terveydenhoitoa, terveysreformin avulla, mutta silläkin on niin paljon vastustajia, että on vaikeaa saada sitä menemään läpi.

Matkalla liiton toimistoon otin muutamia kuvia bussin kyydistä, esimerkiksi kuvan näistä yksinäisitä repuista nurmikolla ajokaistojen välissä. 

Olikohan joku moottoripyöräilijä ottanut ne mukaansa joltain ja tiputtanut ne tuohon repun sisälmykset tyhjennettyä omiin kasseihinsa, vai olikohan joku opiskelija sanonut, että nyt riittää opiskelut ja toinen, joka nähnyt tyhjän repun, tehnyt samoin.

Sairaalassa käymisen jälkeen lähdimme liiton toimistolle. Liiton toimistolla oli paljon ihmisiä meitä odottamassa. Toimistolla oli myös meitä odottamassa Elisan sanoin "ihana kenttälounas". 

Eikä lounas maisemakaan 11 kerroksesta ollut huono. ruumiin ja sielun ravintoa siis kerralla.

Syömisen jälkeen alkoi seminaari. Seminaarin aloitti paikallisen liiton johtaja, joka toivotti meidät kaikki tervetulleiksi.

Tämän jälkeen Susanna pääsi estradille ja piti odotetun ja todella hyvän esittelyn suomalaisesta terveyshuoltojärjestelmästä. Tämä esitys esitti todella paljon kysymyksiä. Suomalainen terveydenhuolto on kuuluisa ympäri maailmaa ja he olisivat halunneet tietää kaiken ja ymmärrettäväähän se on, kun nyt pääsi kysymään suoraan suomalaiselta sairaanhoitajalta kasvokkain.

Puhujia oli muitakin, oli kolumbialainen opettaja, joka selitti meille kolumbialaista terveyshuoltojärjestelmää ja sen ongelmia.

Oli todella antoisa päivä, kun pääsi tutustumaan kolumbialaisiin terveysalan ammattilaisiin ja sairaalaan.

oli varmasti hyvä, että veimme tietoa heille suomalaisesta terveydenhuollosta, miten se on järjestetty ja me saimme tietoa heidän. Vuorovaikutusta ja mistä sitä tietää, olisiko joku siemen jostain asiasta jäänyt pikkuhiljaa kasvamaan ja ei tiedä vielä kuinka kaunis kukka siitä kasvaa.

Hotelliin takaisin päästyämme pidimme päivän briiffin. Osa porukasta lähti ennen päivälliselle menoa pienelle kävelylenkille, minä mukana.

Emme kävelleet varmaan kuin parin korttelin lenkki ja uskon, että oli varmaan ihan hyvä. Turvallisuustaso kuitenkin on mitä on ja mikä parhaiten keräisi huomiota kun pieni joukko pohjoismaalaisia eksyneen näköisiä ihmisiä.

Eräässä kaupassa kävimme tosin. Kaupasta pois tullessamme vastapuolen katua oli varmaan kolmisenkymmentä poliisia mellakkavarusteet päällä. Hetken kuluttua tuli ihan normaalin näköinen kuorma-auto, jossa oli tumman vihreä pressu kiristettynä piukkaan. Kaikki poliisit kiipesivät suojineen ja kilpineen lavalle. Lavalla ei ollut kuin pieni puinen aita suojana takana, etteivät poliisit joutuisi keräilemään kilpiään ja toisiaan matkalla tienpientarilta.

Olikohan matkalla torjumaan joukkoja jonnekin, vai olivatkohan menossa jonkun huumeparonin luokse käymään kahvilla kutsumatta.

Kävimme illalla ulkona syömässä, siis ainahan me oikeastaan ollaan ravintolassa syööty, paitsi tietenkin se kenttälounas.

Ravintola, josta Patrizio oli varannut meille pöydän oli aivan älytön tai aivan älyttömän hieno. Pelkästään ovesta sisälle astuminen oli jo elämys itsessään. Ruoka oli todella hyvää, joka tarjoiltiin kuumalla metalliastialla.

Huomenna teen reportaasin tästä päivästä, mitähän se mahtaakaan tuoda tullessaan.

Muuten niin kuin olette huomanneet varmasti, että kirjoitustyyli tai ei oikeastaan tyyli, mutta mistä kirjoitan, on muuttunut. Johtuu todellakin siitä, kun on muuttunut koko reissukin. Olimme Medelliinissä äärimmäisen köyhyyden äärellä ja näimme ruohonjuuri tasolta mitä tapahtuu ja mikä paikka tämä on. Täällä Bogotassa olemme nähneet jo ny poliittiset vaikeudet saada maan suuntaa muuttumaan. He ketkä kovin yrittävät joutuvat pelkäämään henkensä puolesta. Tämä maa on äärimmäisyyksien maa, mutta kaunis ja lämmin kauniiden ja lämpimien asukkaidensa kanssa.

Ymmärrän kyllä monen pelon muutoksesta, muutokset on aina pelottavaa, mutta joskus vain pakollinen asia.

Kun kuitenkin on pelko siitä, että joutuu tällaisessa maassa luopumaan vallasta tai isommissa raha-arkuissa on pelko sen sisällön kevenevän, niin monet varmaan taistelevat kynsin ja hampain muutosta vastaan, vaikka se hyödyntäisi koko kolumbialaista yhteiskuntaa