Puolen vuoden päästä osa 2

Osa 2.

Jaahas, jatkoa seuraa.

Uusi yö ja uudet kuviot niin kuin sanotaan.

Ensimmäinen yövuoro on yleensä yövuoroputkista kaikkein haastavin, ainakin näin on minulle. Nyt on menossa 2/3.

Joku meinaa, että mitähän se siellä vain kirjoittelee, vaikka töissä pitäisi olla. Kirjoitan siis tätä koko yön aikana ja aina kun on taukoa töistä jatkan tätä kirjoitusta eteenpäin.

Vapun päivä meni menojaan. Ensin olin sopinut ystävilleni ja tyttärilleni, että vappumarssilla nähdään Turussa,. Tämän lisäksi sain vielä tiedon siitä, että hyvä ystäväni palkittaisiin SAK:n vuoden Varsinais-Suomen duunaripalkinnolla. Näin melkein puolueettomasti pitää kyllä sanoa, että oikeaan osoitteeseen meni se palkinto.

Siitä on nyt sitten vuosia aikaa kun viimeksi en ole osallistunut marssimaan Turun vappumarssille. Monina vuosia olen saanut kunnian kantaa ammattiosaston lippua lähellä marssin kärkeä, heti Suomen lipun takana.

Nyt kolmivuorotyö ja varsinkin tämä yövuoro otti miehestä mittaa ja mies hävisi sen taistelun. Ehkä jos olisin ollut 20-vuotta nuorempi, mutta kun olen yli 50- vuotta, jolla on vielä liian suuria luuloja itsestän, kunnes maailma laittaa miehen takaisin ruotuun ja nukkumaan vällyjen alle odottamaan seuraavaa yövuoroa.

Kuitenkin mitä lähemmäs aamuntunnit lähestyivät sitä varmemmalta, tuntui olo, että taitaa olla parempi jättää Turun marssit ja ystävien ja perhejäsenien näkeminen väliin. Eräs ystävä sanoikin, että" sosiaali- ja terveysala ovat sosiaalisuudelle ja terveydelle haitallisia. Näin voin todeta kahdenkymmenen vuoden kokemuksella." Joo pakko myöntää, että epäsäännöllinen kolmivuorotyö tekee kyllä haasteita elämään, niin sosiaaliseen kuin kaikkeen muuhunkin.

Kuitenkin ne lisätkin myös houkuttelevat. Olisihan se kiva, että ei niitä lisiä tarvitsisi haalia, vaan palkka olisi sellainen, että sillä pärjää hienosti ilman niiden lisien tuomia "iloja". Tai no oikeastaan, kuka sitten hoitaisi niitä vanhuksia iltaisin tai viikonloppuisin? Kuka olisi kaupan kassalla myymässä omaa vapaa-aikaansa pyhisin ilman lisiä? Varsinkin kun vastapainona on oma elämä. Lisät ovat sitä varten, että ihmisellä olisi jotain ylimääräistä, joka kannustaa ja motivoi myymään sitä vapaa-aikaansa.

Tällä kertaa jäi marssit marssimatta ja kyllä harmitti vietävästi, olihan kyseessä vappu. Tori täynnä ihmisiä, olisi ollut odotettavissa paljon kohtaamisia. Tori täynnä työläisten taistelutahtoa paremman, laadukkaamman elämän tavoittelusta tai taistelusta edes nykytilanteen ylläpitämiseksi.

Taas menin vähän kauas aiheesta, mutta taitaa olla minulle välillä vähän normaalia, kun ajatuksen juoksu ottaa vallan näppäimistöltä

Kolumbiassa oli ollut sisällisota, joka kesti yli 50 vuotta, sisällisota, jonka seurauksena maassa on ollut kaaos ja väkivaltakierre reilusti yli puolen vuosisataa. Sisällisota, jonka osapuolina olivat Kolumbian hallitus ja FARC-sissit.

Sisällisota toi jälkeensä tai oikeastaan jo sen aikana toisen haasteen, huumesodan. Huumesodan raaka-aineena oli marihuana ja tämän jälkeen kokaiini, ja tämän viimeisen raaka-aineen takia soditaan vielä tälläkin hetkellä.

Tällaisessa maassa, missä taistellaan huumeita, rikollisuutta, korruptiota vastaan samaan aikaan ihmiset haluavat laadukkaampaa elämää ja koittavat järjestäytyä ja saada äänensä kuuluviin työnantajille. Ei voi muuta kuin nostaa näille sankareille hattua. Pitää kuitenkin muistaa, että järjestäytymisaste on reilusti alle 10 prosenttia kaikista maan työikäisistä ihmisistä, niin osaatte kuvitella, mikä on maan vallitseva tapa. Ilman järjestäytymistä ihmisen ääni ei kuulu tarpeeksi hyvin ja ilman järjestäytymistä ei ole solidaarisuutta. SASK:n hupparissa, joka minullakin on kotona, lukee selässä hyvin "ilman liittoa ei ole oikeuksia", vai mitä mieltä olette kuullaanko jos yksi puhuu itsensä ja kaverinsa puolesta tai ne kaksi puhuvat yhdessä?

Kun vertaa tätä maata jälleen Suomeen, jossa on ollut aina suhteellisen korkea järjestäytymisaste, maa, jossa on pystytty luottamuksella työantajien ja työntekijöiden kanssa sopimaan. maa, jossa hyvinvointiyhteiskunnan kehitys tällaiseksi on perustunut luottamukseen, on nyt se luottamus hajotettu alle vuodessa, Alle vuosi on kulunut siitä, kun uusi eduskunta on valittu ja uusi oikeistohallitus on päässyt hävittämään kaikkea sitä, mikä on yhdessä luottamuksella ja sopimalla rakennettu.

Aivan järjetöntä hävittää kaikkea sitä luottamusta ja varmaa sopimisjärjestelmää, aivan järjetöntä sanon minä.

Kuitenkin pitää samalla tässä paasaamisen lumossa myös muistaa, että demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu vaalit. Esimerkiksi eduskuntavaalit, jotka meillä neljän vuoden välein pidetään. Edellisessä vaaleissa suurin voitto tuli Suomen demokraattiselle puolueelle, joka pääsi rakentamaan uutta hallitusta ja tämä hallitus muodostuikin vahvasti vasemmalle kallellaan olevaksi hallituspohjaksi.

Nyt viime eduskuntavaaleissa voiton otti Kokoomus, joka saikin tehtäväkseen rakentaa oikeistolaisen hallituksen ja näin se teki, kun se otti mukaansa perussuomalaiset. Ei siinäkään mitään, tämähän tiedetään, että jos on oikeistolainen hallitus, se tekee oikeistolaista politiikkaa, köyhiltä rahat vähemmäksi ja parempituloisille enemmän, julkista terveydenhuoltoa pitää vahvasti vahvistaa yksityinen, eikä niin että vahvistetaan sitä julkista terveydenhuoltoa ensin.

Se mikä ei kuitenkaan mielestäni kuulu politiikkaan on äänestäjien huijaaminen, heille valehteleminen ja lupausten pettäminen, mitä tässä hallituksessa olevat puolueet harrastivat vahvasti ennen vaaleja. Esimerkiksi perussuomalaisen puolueen puheenjohtajahan sanoikin, ettei heille käy pienituloisilta leikkaaminen, kuinkas sitten taas kävikään. Mielestäni kaiken pitäisi perustua luottamukseen, kaiken pitäisi perustua rehellisyyteen ja kaiken pitäisi perustua siihen, että ihmiset oikeasti tietäisivät mitä saisivat, jos äänestävät tuota puoluetta tai noita edustajia.

Vaikka meillä ei ole näkyviä huumesotia tai sisällissotia, vaikkei meillä ole tällä hetkellä täällä luokkajärjestelmää, on meillä silti taistelutantereeksi muodostunut työnantajien ja työntekijöiden välille, kun isot tahot haluavat saada ammattiyhdistysliikkeen tässä maassa polvilleen ja kaiken tämän maksavat tavalliset ihmiset, jotka joutuvat tämän sodan osapuoleksi. Eriarvoisuudella on monet kasvot, se voi olla näkyvää niin kuin Kolumbiassa näkyi joka puolella, kun vain osasi katsoa, ehkä jos siellä kävelisi joka päivä vuosien ajan tulisi siitäkin eriarvoisuudesta ainakin katsottuna katsojalle normaalia. Eriarvoisuus voidaan myös piilotella tyhjien poliittisten lupausten taakse tai sitten vain tehdään se suoraan poliittisilla päätöksillä tiedostaen.

Kun ajetaan sopimisjärjestelmä alas, hävitetään luottamus, ajetaan kansa enemmän köyhyyteen ja olemme saapuneet sen yhden ihmisen eliniän ajassa taaksepäin. Taistelut laadukkaasta elämästä alkaa tai on jo oikeastaan alkanut myös meillä ja maamme on ajautunut todella eriarvoiseksi paikaksi elää, jossa yhä enemmälle ihmisistä on enemmän asioita huonosti. Vaikka meillä ei ole vuosikymmenten kokemia sisällissodan traumoja tai vaikkei meillä ole, ainakaan vielä huumesodan taisteluita tai sissiryhmittymiä on vaikeaa kaikkien kurjuuksien keskellä rakentaa yhteiskunnasta taas jotain mikä takaa yhä useammalle tasa-arvoisia palveluita.

Jatkan tästä jälleen...