Kolumbia 10-päivässä, kaksi kaupunkia SASK-lähettilään silmin

10.12.2023

10.12.2023

Erittäin hyvää päivää lukijat.

Tällä hetkellä on 10.12.2023 kun aloitan tämän osion kirjoittamisen. On kulunut vähän yli viikko siitä, kun lentokone laskeutui Suomen maaperälle. Jouluunkin on enää aikaa 14- päivää tai no ainakin jouluaattoon, jos tarkkoja ollaan.

Aikaisemmissa kirjoituksissa kirjoitin joka päivältä pintaraapaisulla mitä tapahtui ollessamme Kolumbiassa. Paljon kirjoitin asioita tunnepohjalta, kun tunteet olivat jatkuvasti pinnassa. Tunteet kärsivät myös aikamoisesta myrskyistä, kun olivat keskenään ristiriidassa ja kävivät joka päivä omaa pikku sotaansa sisälläni. Tämä kuvasti kylläkin koko opintomatkakokemusta, ristiriitainen kokemus. Välillä tunteen olivat surullisia, kun näki ihmisten köyhyyden ja taistelun elannosta. Välillä ne loistivat täynnä juhlaa, kun paikallisten iloisuus ja lämmin sydämellisyys vei mukanaan. Välillä kaupunkien vaarallisuus pelotti ja välillä sen meinasi unohtaa kokonaan.

Tässä kirjoituksessa kirjoitan asioista paneutumalla vähän syvemmälle. Otin vähän enemmän nyt etäisyyttä matkaan, että pystyisi vähän myös analysoimaan kaikkea mitä näin ja koin reissussa. Eihän viikossa kuitenkaan vielä paljon aikaa ole kulunut. Ei tunteet kuitenkaan ole niin pinnassa enää, kuin reissussa ollessa.

Tätä kirjoitusosiota kirjoitan myös useamman päivän ajan ja jokaisen uuden kohdan kohdalle laitan päivämäärän alkuun, milloin sen kirjoitin.

Opintomatkalla oli itselleni suuri vaikutus ja ehkä nyt osaan ajatella vähän paremmin omankuplani ulkopuolelle asioista. Sain myös vahvistuksen itselleni, että vahvimman täytyy aina auttaa heikompaa ja solidaarisuus on ykkösasia, vaikka näin olenkin ajatellut aina.

Niinkuin äitinikin minulle aina sanoi eläissään "köyhälläkin on oikeudet ja meidän kaikkien pitäisi olla aina samanarvoisia, riippumatta kukkaron paksuudesta".

27.12.2023

Nyt meni vähän aikaa enemmän, kun avasin koneen, tai oikeastaan avasin blogin ja ryhdyin kirjoittamaan.

Kaikennäköistä on ollut matkalla, kolmivuorotyönhaasteet tehostetun asumispalvelukeskuksessa, valmistautuminen ammattiosaston seminaariristeilyyn, jossa aiheina oli Teollisuusliiton kansainvälinen toiminta ja Kolumbian matkakertomus.

Aikaa on vienyt myös jouluun valmistautuminen.

Kummatkin joulun pyhätkin menivät nekin työtä tehdessä iltavuoroissa.

Jouluaatto meni rakkaan perheen seurasta nauttien. Kylässä olivat osa lapsistani, tyttären tytär, tyttärenpojat, joille toin lippalakit reissusta. Vanhimmalle pojalle mustan, jossa luki Bogota ja nuoremmalle sinisen, jossa oli punainen lippa osa, tämän ostin katukauppiaalta Medelliinistä ja samaisen kaupungin nimihän korosti myös lakkia. Ostin myös tyttärentyttärelleni vaalean punaisen nallen joululahjaksi.

Sain myös itsekkin suurimman joululahjan kun toiseksi vanhimmasta tyttärestäni ja hänen miehestään tuli ensimmäistä kertaa vanhemmat ja itsestäni tuli jo nelinkertainen isoisä, terve poika oli syntynyt maailmaan vajaa viikko ennen joulua.

Nyt on kuitenkin jo koko joulu ohi ja arki rupeaa palautumaan pikkuhiljaa.

On myös ihan paikallaan ottaa joskus etäisyyttä ja pitää pieni paussi myös kirjoittamiseen.

Nyt kuitenkin lähdemme palailemaan ajassa taaksepäin. Palailemme ihan ensimmäisistä tapahtumista eteenpäin. Niistä ensimmäisistä, kun hain SASK:n lähettiläänä opintomatkalle.

Vähän runsaan vuosi sitten hakemukseeni vastattiin ja sain sähköpostin Roosa Rusaselta, hän vastasi siihen aikaan SASK:n vapaaehtoistoiminnasta. Sähköpostissa luki näin

"Onneksi olkoon!

Sinut on valittu mukaan opintomatkahaastatteluun! Hakijoita opintomatkalle oli yhteensä 32, joista 15 haastatellaan ja lopulta 8–10 hakijaa valitaan mukaan opintomatkajoukkueeseen."

Haastattelun oltua sain odotella vielä tammikuun loppuun vastausta, miten valinnat kävivät ja vastaus tuli 31.1.2023.

"Hei!

Kiitos, että hait mukaan SASKin opintomatkalle Kolumbiaan. Matkalle oli 32 hyvää hakijaa, joista 15 valittiin haastatteluihin. Lopullisesti matkalle valittiin 9 osallistujaa.

Onneksi olkoon – olet yksi matkalle valituista osallistujista!"

Tästä lähti seikkailu, joka vaati valmisteluja paljon, rahoituksen hankkimista, maksoihan matka n. 2500 euroa ja matka oli omakustanteinen. Onneksi kuitenkin matkaa varten oli mahdollisuus anoa tukea omalta liitolta, ammattiosastoilta ja muilta yhdistyksiltä. Teollisuusliitto tukikin matkaani 500 eurolla ja oma ammattiosastoni myös samaisella summalla, Turun lääketyöntekijöiden ammattiosasto tuki myös 100 eurolla. nämä kummatkin ammattiosastot ovat myös SASK:n kannatusjäseniä.

Passi oli päässyt vanhentumaan, rokotteita tarvitsi hommata. Kävin hakemassa keltakuumetta, influenssaa ja lavantautia vastaan rokotteet, jotka hommasin työterveyden kautta. Influenssarokotetta minun ei tarvinnut maksaa, sen sain työpaikan kautta, mutta nämä kaksi muuta maksoin itse.

Piti ostaa adapteri matkaa varten, että pystyi liittämään kone ja puhelimen laturi kolumbialaiseen sähköverkkoon. Ostin sellaisen, jossa pitäisi olla koko maailman sähköverkkoihin sopivat päät. Tämä ei maksanut kuin 10 euroa Gigantissa. Lisäksi vielä matkalaukku, vaatteiden hommaamista ja mitä nyt matkailuun toiselle puolen maailmaa kuuluikin.

Kieltämättä vähän pelotti, tai ei oikeastaan nyt niin vähänkään, jos vain päästi ajatukset valloilleen matkasta. En todellakaan ole ollut aikaisemmin mikään matkailija. Pisin lennot tai no ainoat lennot ovat olleet ennen tätä matkaa niinkin pitkiä lentoja kuin Turusta Puolan Gdanskiin, 1 tuntia 25 minuuttia suuntaansa, näitä samoja matkoja nyt sentään jo peräti neljä kertaa. Kuitenkin nyt oli matka edessä rapakon toiselle puolen, toiselle puolen maailmaa, maailman ääriin. Tämä matka kestäisi noin vuorokauden.

Koitin myös mahdollisimman paljon tutustua kolumbialaiseen kulttuuriin ja Kolumbian maahan. Katsoin dokumentteja huumekartelleista, katsoin mm. Narcos sarjan, mikä kertoi näistä huumekartelleista varsinkin Medelliinistä kotoisin olleesta "el Patron" Pablo Escoparista ja hänen kartellistaan ja elämästään.

Hyvin suuri epäilys oli myös itselläni omasta kielitaidostani, vaikka hyvin englantia osasinkin, mutta kun ei sitä kovin paljon tarvitse yleensä puhua. Espanjaa en osannut puhua ollenkaan.

Vielä helmikuussa, kun tuli ensimmäisen matkan maksuerän aika (matka maksettiin kolmessa eri erässä) ajattelin, että tässähän on aikaa, vaikka kuinka, olihan matka vasta marraskuussa. Helmikuussa ostimme naisystäväni kanssa talon ja muutimme yhteen viiden vuoden seurustelujen jälkeen, ostimme remonttikohteen, jossa pääsimme kuitenkin samalla asumaan. 

Kevät meni menojaan, kevääseen kuului yksi ryhmäläisten teams sovelluksen kautta ryhmäläisten tapaaminen. Kesä kului työtä ja remonttia tehdessä. Tuli sitä valmistuttua lähihoitajaksikin kesäkuun alussa kahden vuoden opiskelujen jälkeen. Vakituisen työsopimuksenkin allekirjoitin pöytyän Kyrön Kotikarpaloon heti valmistuttuani.

 Tytärkin sai kolmannen lapsensa toukokuussa. kaksi ensimmäistä oli poikia, että jo oli aikakin saada pieni prinsessa aikaiseksi. Kaikkia ovat kylläkin yhtä rakkaita, kunhan terveitä ovat. 

 Tuli alkusyksy ja viesti SASK:in Susanna Haapalaiselta opintomatkasta, nyt ei enää olekaan kauan kuin koittaa marraskuu ja matka alkaa.

Syksyllä ennen reissua tapahtui muutenkin paljon erilaisia asioita. Sain  ohjattavakseni yhden oppisopimusopiskelijan työpaikaltani. Kuitenkin syksyn isoimpana asiana oli kesän kosintani saamani vastauksen valmistelutoimet. Hääpäivämme päätimme yhdessä olevan 13.10:ttä perjantaina. Ajattelimme, että ainakin tämän muistaisimme ja jos aloitimme yhteisasumisemme talovelan ottamisella ja remontin tekemisellä, niin kyllä kai meidän liittomme nyt yhden ns. pahanonnen perjantain kestäisi. Hääjuhlat järjestimme Pöytyän Yläneen Kalikan rannalla Haukimökissä, jossa vietimme hääviikonlopun saunoen, kahvitellen ja grillaten. Kahtena päivänä meillä kävi vieraita ja ilma oli kaunis kumpanakin päivänä, vaikkakin vähän jo kolea.

Syksyllä me opintomatkailijat tapasimme myös ensimmäistä kertaa livenä Helsingissä tai melkein kaikki tapasimme, muutama ei päässyt. Ensimmäistä kertaa tuntemattomat yhdessä kohti suurta maailmaa, tai ainakaan minä en tuntenut ketään heistä.

Autolla ajoin ensin Salon rautatieasemalle, jossa hyppäsin junan kyytiin. Salon asemalla oudon kurrekohtaamisen jälkeen hetkisen päästä jo istuin junassa, jossa kuuntelin koneen näppäimistön suloista musiikkia, siis jos siitä tykkäsi ja ei halunut rauhassakaan olla.

Pääteasemalla Helsingissä laitoin navigaattorin päälle, vaikka olin jo todella monia kertoja Hakaniemeen mennyt Teollisuusliiton toimistoon. Nyt en mennyt kuitenkaan vanhaan Metallitaloon, vaan Pamin toimistolle. Pamin toimisto sijaitsi Hakaniemen torin toisessa päässä, yhden korttelin verran pidemmällä ja näköetäisyydellä Teollisuusliiton talosta, että navigaattori oli siis täysin turha. 

Pamin toimiston pyöreän talon edessä kun olin jutellut Plan- järjestön edistäjien kanssa menin hissille ja Pamin toimistoon. Soitin ovikelloa ja taisin jälleen olla ensimmäinen. Elisa Penders, yksi reissuun lähtijöistä avasi minulle oven, en kyllä silloin vielä tiennyt, että hän on yksi lähtijöistä tai siis muistanut keitä he kaikki olivat ja mitkä heidän nimensä oli. 

Otin kupillisen kahvia, kun Elisa neuvoi miten kahvimasiina toimi, hetkisen päästä saapui Mikael, matkan vetäjä Laura ja muita ryhmäläisiä. 

Tapaamisessa esittäydyimme ja kerroimme miksi me olimme halunneet matkalle. Teimme yhteiset matkan säännöt jotka voimme yhdessä allekirjoittaa. Patricio Sambonino Rivera saapui myös linjalle Teamsin välityksellä kertomaan matkasta, maasta ja vähän mitä meillä olisi odotettavissa. 

Matkan alku rupesi olemaan kasassa, kuitenkin sieltä lähtiessäni oli jotenkin epätodellinen olo, että minäkö suureen maailmaan rapakon toiselle puolen? Tässä vaiheessa matka oli jo melkein kokonaan maksettu. Jännitys oli jo valtava kun matkustin junan matkassa takaisin Saloon oman Opelini kyytiin.

2.2.2023

Nyt onkin mennyt jo aikaa tovin tai oikeastaan enemmän kuin tovi. Yli kuukausi siitä kun viimeksi kirjoitin tänne blogiin.